Biohajoavat voiteluaineet säästävät ympäristöä mutta myös kukkaroa

2.5.203 — Kuinka pitkäikäiset biohajoavat voiteluaineet säästävät kustannuksia, lisäävät tuottavuutta ja vähentävät CO2-päästöjä? Se selviää Metsäalan Ammattilehden 1/2023 jutusta.

”Vastaus tähän on monitahoinen, mutta perustuu pitkälti oikealla tavalla, täysin tyydyttyneistä synteettisistä estereistä erityisellä lisäaineteknologialla, valmistettujen biohajoavien voiteluaineiden korkeaan suorituskykyyn”, kertoo Ajotek Oy:n tuore toimitusjohtaja Juha Murremäki.

Ajotek on toiminut jo 25 vuoden ajan sveitsiläisten PANOLIN-voiteluaineiden maahantuojana.

”Lähdimme esittelemään PANOLINin biohajoavia voiteluaineita saman tien FinnMetko-näyttelyyn, missä ne saivat osakseen hyvin huomiota ja siellä myös Ponsse kiinnostui niistä, mikä johti biohajoavan PANOLIN-hydrauliikkaöljyn toimitusten alkamiseen 2000-luvun alkupuolella”, muistelee Ajotekin perustaja Pentti Muremäki ja lisää, että yhteistyö jatkuu tänäkin päivänä, kun yhä useammassa maassa metsäkoneisiin vaaditaan biohajoavat öljyt.

Naapurimaassamme Ruotsissa standardit voiteluaineille ovat jo kireämmät kuin Suomessa, ja sitä myöten tietenkin myös ympäristöystävällisten voiteluaineiden markkina on paljon suurempi, kuten myös monissa Keski-Euroopan maissa.

”Kehityssuunta on sama myös Suomessa, ja biohajoavien voiteluaineiden käyttö lisääntyy kiristyvien standardien ja urakanantajien vaatimuksista. Suosittelemmekin urakoitsijoita jo valmistautumaan tulevaan, ottamaan biohajoavat voiteluaineet käyttöön ensimmäisten joukossa ja saavuttamaan näin kilpailuetua ja mahdollisesti esimerkiksi lisäpisteitä tulevissa kilpailutuksissa, sanoo Juha Murremäki.

 

Korkea suorituskyky ja elinikäinen täyttöpotentiaali

PANOLIN-voiteluaineet perustuvat täysin tyydyttyneisiin synteettisiin estereihin ja erityiseen lisäaineteknologiaan.

”Niiden etuja ovat korkea lämpö- ja leikkauskestävyys, erinomainen hapettumiskestävyys sekä kulumis- ja korroosiosuoja, hydrolyyttinen stabiilius (alhainen happamuus, ei emulgoi), jäämien muodostumattomuus (hartsi, tms.) ja hyvän voitelukyvyn tuoma järjestelmän suojaaminen”, luettelee Juha.

PANOLIN-voiteluaineet ovat hyvin pitkäikäisiä, eli vaikka hankintakustannus on mineraaliöljyjä korkeampi, niin pidemmällä aikavälillä kyseessä on myös taloudellisesti kannattava investointi:

”Työkoneissa kertatäyttöinen PANOLIN HLP SYNTH -hydrauliöljy on kestänyt koneen koko käyttöiän eli yli 20 000 tuntia ja esimerkiksi London Eye -maailmanpyörä (varustettu Bosch Rexrothin pumpuilla) on pyörinyt reilusti yli 100 000 tuntia samaisella biohydrauliöljyllä. PANOLIN HLP SYNTH 32, 46 ja 68 ovat myös ainoita ympäristöystävällisiä hydrauliöljyjä, joilla on Bosch Rexroth RDE 90245 -hyväksyntä. PANOLIN-voiteluaineet ovat myös lukuisten muiden OEM:ien hyväksymiä. Tuotteiden ympäristöystävällisyyttä lisää myös se, että niitä valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista”, kertoo Pentti.

 

Kustannussäästöt ja tuottavuus

Erittäin laadukkaat PANOLIN-hydrauliöljyt ehkäisevät laiterikkoja. Pitkäikäisyyden ansiosta öljynvaihtovälit ovat pidemmät ja koneen käyttöaste on parempi.

”Täten PANOLIN-bioöljyt säästävät kustannuksia ja lisäävät tuottavuutta, sillä huoltokustannukset ovat pienemmät, samoin kuin koneiden ja työntekijöiden seisottamisen kustannukset, jolloin saadaan enemmän laskutettavaa työaikaa. Myös jäteöljyn käsittelykustannukset ovat pienemmät ja logistiikkakuluja syntyy vähemmän. Lisäksi PANOLIN tarjoaa ilmaiset öljyanalyysit 1000 tunnin välein”, perustelee Juha.

 

CO2-päästöjen vähentäminen ja ympäristöystävällisyys

PANOLINin biovoiteluaineet ovat helposti biohajoavia, minimaalisesti toksisia ja maailmanlaajuisten säädösten ja kansainvälisten ympäristöstandardien mukaisia.

”PANOLIN-biovoiteluaineet vähentävät CO2-päästöjä, sillä niillä on pidempi käyttöikä kuin mineraaliöljyillä ja täten pidemmät öljynvaihtovälit, jolloin voiteluainetta myös kuluu vähemmän. Tämän vuoksi myös epäsuorat CO2-päästöt (logistiikka- ja materiaalien hankinnan päästöt) ja jätteiden määrä vähenevät. PANOLINilla on myös CO2-päästölaskuri, jonka avulla voimme laskea niin PANOLIN-biovoiteluaineiden mahdollistamia CO2-vähennyksiä kuin kustannussäästöjäkin”, opastaa Juha.

 

Perheyrityksen joustavaa palvelua

Ajotek on vuonna 1994 perustettu maahantuontiyritys ja perheyritys toisessa polvessa.

”Tarjoamme ympäristöystävällisiä, korkealaatuisia ja kustannustehokkaita tuotteita alansa markkinajohtajilta nopeilla toimituksilla Tuusulan varastostamme. Meillä on vuosikymmenten vankka tekninen osaaminen bioöljyistä, ja tarjoamme sitä tietoa asiakkaillemme perheyrityksen joustavalla palvelulla”, sanoo Juha Murremäki.

Artikkeli on julkaistu Metsäalan Ammattilehdessä 1/2023. Voit lukea jutun verkkolehdestä sivuilta 52–53 täältä.

 

Näytä kaikki uutiset

Suosituimmat haut

Menu

Ostoskorisi on tyhjä

Suodata

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 19.6.2023 alkaen.

Verkkokauppa

Ajotek Oy
Laivurinkatu 43 A 6
00150 Helsinki

0405044343
noora.murremaki@ajotek.fi
0978001-5

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Klarna Checkout, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Klarna AB:n (Klarna AB, Sveavägen 46, 111 34 Stockholm) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Ajotek yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Ajotek Oy
Laivurinkatu 43 A 6
00150 Helsinki

0405044343
noora.murremaki@ajotek.fi
0978001-5

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit